Eheim kalanruoat

 

Kaikki mitä kalasi tarvitsevat

Eheimin kalanruoat sisältävät kaikki vitamiinit ja ravintoaineet oikeassa suhteessa, tärkeimpänä korkea proteiini ja rasvapitoisuus luonnollisista ravintoaineista. Proteiinin ja rasvan suhde on tärkeä, Eheimin kalanruoat sisältävät proteiinia ja rasvaa suhteessa 3:1, mikä on todettu parhaaksi kalojen energiansaannille, kasvulle ja akvaarion veden hoidolle. Korkea rasvapitoisuus antaa kaloille energiaa, rasva on kaloille tärkein ja luonnollisin energianlähde. Korkealaatuiset luonnolliset raaka-aineet, kuten kokonaiset tuoreet silakat mahdollistavat tämän ilman lisättyjä keinotekoisia rasvahappoja, sekä pienen kalajauhomäärän. Näin ollen myös hehkutusjäännöksen määrä on hyvin pieni Eheimin kalanruoissa. Oikea rasvan suhde proteiiniin huolehtii siitä että vesi ei kuormitu nitraateista, joita liiallinen proteiinipitoisuus suhteessa rasvan määrään saattaisi aiheuttaa.


Luonnolliset raaka-aineet

Eheimin kaikissa kalanruoissa on tuoretta rapua, silakkaa ja merilevää. Merilevästä ja ravuista kalat saavat muiden hyvien ravintoaineiden lisäksi mm. karotenoideja väriloiston ylläpitoon. Kokonaisena käytetyt kalat antavat ravintoaineita runsaasti, niinpä Eheimin kalanruoissa on korkea energiapitoisuus. Omega 3 ja 6 rasvahappoja sekä vitamiineja ja mineraaleja on lisätty, jotta kalasi varmasti saisivat jokaisen tarvitsemansa suojaravinto-aineen ja vitamiinin.

 

Ruokavalikoima

Eheim kalanruokia on hiutaleina, rakeina, sekä tabletteina. Viherruokiin on lisätty ruskolevän lisäksi spirulinaa, väriruokiin on lisätty enemmän värejä voimistavia karotenoideja ja xanthiineja sisältäviä raaka-aineita. Raeruoat ovat soveliaita kaikille kaloille, isommat S, M ja L koon rakeet kulkevat ”Cichlid Food” nimellä, mutta sopivat kaikille kaloille. Pienemmille seura-akvaarion kaloille Micro- ja Mini Granules ruoat ovat sopivimpia. Muista ruokkia tarkkaillen kalojen syömää määrää ja niiden kylläisyyttä, nämä ruoat ovat erittäin energiapitoista verrattuna useimpiin markkinoilla oleviin valmisteisiin.  Tropical Flakes, Green Flakes ja Color Flakes ovat hiutalemuotoiset pääravinto, viher- ja väriruoka. Tabs tableteista löytyy tavallinen ja spirulinaa sisältävä vihertabletti.

 

Eheim professionel food

 


 

 

     33300 - Eheim Tropical MicroGranules 90ml raeruoka kaloille 3-6cm                           

     33302 - Eheim Tropical MicroGranules 160ml raeruoka 3-6cm kaloille       

     33304 - Eheim Tropical MiniGranules 90ml raeruoka 4-8cm kaloille           

     33306 - Eheim Tropical MiniGranules 160ml raeruoka 4-8cm kaloille         

     33310 - Eheim Tropical Granules S omnivor Cichlid 160ml   6cm ->                

     33312 - Eheim Tropical Granules S omnivor cichlid 275ml   6cm ->                     

     33314 - Eheim Tropical Granules M omnivor cichlid 275ml  8cm ->                             

     33318 - Eheim Tropical GreenGranules S herbivor cichlid 160ml  6cm ->                           

     33320 - Eheim Tropical GreenGranules S herbivor cichlid 275ml  6cm ->                           

     33324 - Eheim Tropical GreenGranules M herbivor cichlid 275ml  8cm ->                       

     33330 - Eheim Discus Granules 275ml raeruoka kiekkokaloille                                               

     33332 - Eheim Discus Granules 460ml raeruoka kiekkokaloille                                            

 

     33350 - Eheim Tropical Fish Flakes 275ml hiutaleruoka                                                            

     33352 - Eheim Tropical Fish Flakes 460ml hiutaleruoka                                                             

     33354 - Eheim Tropical Fish Flakes 965ml hiutaleruoka                                                             

     33360 - Eheim Green Flakes 275ml viherruoka hiutale                                                               

     33362 - Eheim Green Flakes 460ml viherruoka hiutale                                                               

     33370 - Eheim Color Flakes 275ml väriruoka hiutale                                                                     

    

     33390 - Eheim Tropical Fish Tabs 90ml tabletti                                                                 

     33392 - Eheim Tropical Fish Tabs 160ml tabletti                                                          

     33394 - Eheim Tropical Fish Tabs 275ml tabletti                                                                          

     33396 - Eheim Green Tabs 160ml viherruoka tabletti                                                                  

     33398 - Eheim Green Tabs 275ml viherruoka tabletti                                                                   

valmistajan sivut: www.eheim.de